Oskar Nurmiolle ja Max Sjövallille sisäkenttien Suomen mestaruus, Minna Torkille SM-hopeaa!

Padel Housen Oskar Nurmio ja Max Sjövall voittivat sisäkenttien Suomen mestaruuden 10-13.3.2022 Padel Tampereella pelatuissa kisoissa. Nurmio ja Sjövall kukistivat jännittävässä loppuottelussa Padel Westiä edustavan kaksikon Tuomas Manner / Henrik Sillanpää erin 7-6 ja 6-2.

”Pelattiin 4 hyvää peliä ja saimme parannettua omaa tekemistä pelien edetessä. Myös oma pelaaminen tuntui hyvältä koko turnauksen ajan. SM-turnauksessa pärjääminen oli yksi kauden päätavoitteista ja varmasti voittamisesta tulee hyvää lisäboostia loppukaudelle. Kiitokset myös Maxille turnauksesta ja b-ruudun hoitamisesta mallikkaasti ”, iloitsee ensimmäisen Suomen mestaruuden voittanut Padel Housen edustusjoukkueen pelaaja Oskar Nurmio.

”Täytyy sanoa, että osallistuminen SM-kisoihin oli pitkään epävarmaa lukuisten vammojen takia. Kävin päivää ennen kisoja kiropraktikolla, joka sai selkäni sen verran hyvään kuntoon, että päätin pelata kisoissa. Nyt täytyy nauttia Suomen mestaruudesta ja antaa kropan palautua pienen tovin.
Täytyy kiittää a-ruudussa vierelläni pelannutta Oskar ”Oku” Nurmiota mahtavasta pelaamisesta koko viikonlopun ajan”, kuvailee moninkertainen Suomen mestari ja Padel Housen edustusjoukkueen pelaaja Max Sjövall.

Naisten sarjassa Padel Housen Minna Torkki ylsi hienosti SM-hopealle yhdessä parinsa Padel Westiä edustavan Suheil Lizanan kanssa. Finaalissa kova tamperelaiskaksikko Saana Saarteinen / Ella Sillanpää oli parempi erin 6-4 ja 6-1.

SM-kisojen tulokset:

https://rankedin.com/en/tournament/8362/cupra-finnish-padel-tour-fpt-3-sm-kilpailut

Kuva: Fotojonas